Kotoko (2011)

 " - Ho - i - cho - ga"

Shinya Tsukamoto on ollut elokuvaohjaajana omien teidensä kulkija. Kun hän on julkaissut elokuvan, niin lähes poikkeuksetta se on ollut ollut katsomisen arvoinen. Tsukamoto ei ole tehnyt elokuvia samaan tahtiin kuin jotkut toiset japanilaiset elokuvantekijät, mutta syynä siihen on se, että hän tekee elokuvansa itse. Ei ole ollenkaan poikkeuksellista, että Tsukamoto ohjaa, käsikirjoittaa, leikkaa, kuvaa, tuottaa ja näyttelee elokuvassa. Tsukamoto lienee edelleen tunnetuin hänen elokuvastaan Tetsuo: The Iron Man (鉄男 TETSUO 1989), joka määritteli omalta osaltaan cyberpunk-genreä.

Vaikka Tetsuo oli aikanaan vallankumouksellinen ja inspiroi monia elokuvantekijöitä, niin Tsukamoto on tehnyt monenlaisia elokuvia. Tetsuon jälkeen hän teki seuraavana suuren tuotantoyhtiön tuottaman Hiruko the Goblinin (妖怪ハンター ヒルコ Yokai Hantaa Hiruko 1991). Tsukamoton kaikki elokuvat ovat erittäin vahvoja ja jopa vaikeita katsottavia. Katsoja tuntee fyysisesti Tetsuon bodyhorror-osuudet, Hazen ahdistavan klaustrofobian ja Kotokon mielenterveyden ongelmat. Jos joku japanilaisen elokuvan nykyisistä ohjaajista ansaitsee tulla mainituksi, niin Tsukamoto on erinomainen ehdokas siihen.

Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Kotoko kertoo nuoresta Kotoko-nimisestä naisesta (Cocco), joka on pienen Daijiron äiti. Heti elokuvan alusta käy ilmi, että Kotoko kärsii mielenterveysongelmista. Kun hän näkee ihmisen, niin hän näkee myös ihmisen kaksoisolennon, joka hyökkää Kotokon kimppuun. Kotoko ei pysty erottamaan, että kumpi ihmisistä on oikea, joten hän pyrkii olemaan vain kotonaan lapsensa kanssa ja välttämään kaikkia kontakteja ulkopuolisten kanssa.

Sen lisäksi, että näkee harhakuvia, niin hänen kykynsä hoitaa lastansa on todella heikko. Eräässä kohtauksessa hän menee katolle pitäen lasta sylissään. Katon reunalle päästyään hän vain avaa kätensä. Lapsen pudottua hän tajuaa mitä on tehnyt ja juoksee apua huutaen alas. Lopulta selviää, että Kotoko oli ollut katolla yksin ja Daijiro oli ollut kotona. Tässä vaiheessa sosiaaliviranomaiset ottavat Daijiron pois Kotokolta ja hänet sijoitetaan Kotokon siskon perheen kasvatettavaksi.

Kotokon ote todellisuuteen alkaa kadota entistä enemmän ja itsensä viiltely tulee mukaan. Kotoko kertoo, että vain laulaminen ja tanssiminen helpottaa hetkellisesti hänen oloaan. Hän pyrkii jaksamaan siihen asti, että hän saa taas nähdä lapsensa ja saa hänet lopulta takaisin.

Matkalla katsomaan Daijiroa, Kotoko alkaa laulamaan linja-autossa. Auton etuosassa istuva Seitaro Tanaka (Shinya Tsukamoto) kiinnittää tähän huomionsa ja alkaa seuraamaan Kotokoa. Jostain syystä Tanaka kokee Kotokon niin vastustamattomana, että hän vaatimalla vaatii Kotokon treffeille kanssaan. Heillä alkaa suhde, joka on alusta asti väkivaltainen.

Elokuvan keskiössä on Kotoko ja hänen mielenterveytensä. Juonen puolesta elokuvassa ei paljoa tapahdu, mutta ahdistavan tunnelman ruuvia käännetään jatkuvasti tiukemmalle ja tiukemmalle. Loppupuoliskon väkivaltaisuudet ovat todella shokeeraavia ja lyövät ilmat pihalle katsojista. Ainoita helpotuksen tarjoavia hetkiä elokuvassa ovat Kotokon vierailut siskonsa perheen luona, sillä silloin kaikki näyttäytyy olevan hyvin ja tilanne normalisoituu. Loppua kohden kuitenkin esiin nousee kysymys, että mikä elokuvassa edes on todellista.

Elokuva perustuu Kotokoa näyttelevän Coccon omiin kokemuksiin ja hänen tekemäänsä tarinaan. Kotokon oloa helpottavat laulaminen ja tanssiminen ovat suoraan Coccon elämästä. Mielenterveysongelmista huolimatta Cocco on ollut varsin menestynyt urallaan ja onkin pitkän linjan laulaja ja kirjailija. Roolissaan Kotokona hän suoriutuu täydellisesti. Tsukamoton rooli kirjailija Tanakana on huomattavasti pienempi, mutta hänkin onnistuu roolissaan hyvin ja tukee Kotokon hahmoa.

Vaikka elokuva on erinomainen, niin kaikille sitä ei voi suositella. Elokuva on voittanu Venetsian elokuvajuhlilla Venice Horizons palkinnon.

Tekijät: Ohjaaja: Shinya Tsukamoto, käsikirjoitus: Shinya Tsukamoto, tarina: Cocco, näyttelijät: Cocco, Shinya Tsukamoto, tuotantoyhtiö: Kaijyu Theater, Makotoya, kesto: 91 min.













Kommentit