Woman in the Dunes - Dyynien daami (砂の女 1964)

" - Hiekka? Mitä hyötyä siitä on? Se on sinun kaikkien ongelmiesi lähde."

Hiroshi Teshigaharan Woman in the Dunes (The Woman in the Dunes / Woman of the Dunes, Suna no onna) on japanilaisen uuden aallon elokuva vuodelta 1964. Elokuva perustuu Kobo Aben saman nimiseen romaaniin vuodelta 1962. Abe kirjoitti myös elokuvan käsikirjoituksen. 

Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Elokuva kertoo entomologista (Eiji Okada), joka on lähtenyt Tokiosta hiekkarannalle tutkimaan hyönteisiä. Hänen tavoitteenaan on löytää uusi hietakiitäjäisten (tiger beetle) heimo, jotta se julkaistaisiin ja hän saisi nimeä itselleen. Napatessaan hyönteisiä ja levätessään mies huomaa, että hän on myöhästynyt viimeisestä linja-autosta, mutta paikallinen mies tarjoutuu etsimään hänelle majapaikkaa tulevaksi yöksi. Entomologi johdatetaan hiekkakuopan reunalle, jonka pohjalla on talo. Talossa asuu nainen (Kyoko Kishida), joka ottaa entomologin vastaan.

Syödessään naisen laittamaa illallista, nainen kommentoi kuinka mies on tullut jäädäkseen, niin mies jotakuinkin sivuuttaa koko kommentin ja toteaa jatkavansa matkaa seuraavana päivänä. Nainen viittaa vielä uudestaan saman illan aikana, että mies tulisi jäämään pidemmäksi aikaa taloon, mutta mies kertoo taas jatkavansa matkaa seuraavana päivänä.

Seuraavana aamuna mies herää ja näkee lähellään naisen hiekkaisena ja alastomana. Mies päättää pakata tavaransa ja lähteä, mutta ulos päästyään huomaa, että köysitikkaat joita pitkin hän oli edellisenä päivänä laskeutunut kuoppaan ovat poissa.

Tästä asetelmasta elokuva todella alkaa.Vertauskuvallisesti mies on nyt joutunut samanlailla vangiksi kuin hyönteiset elokuvan alussa, joita hän keräsi lasipurkkeihin. Nainen ei ymmärrä miehen hätää ja sanoo miehen kyllä tottuvan hiekkakuoppaan. Mies ei suostu taipumaan tilanteeseen ja tekee kaikkensa päästäkseen pois, mutta joutuu lopulta taipumaan. Samalla aukenee kuvio minkä takia nainen lapioi hiekkaa joka päivä. Ilman lapioimista talo lopulta hautautuisi hiekkaan ja hänen osansa yhteiskunnassa on lapioida hiekkaa, jonka toiset kyläläiset nostavat ylös köyden avulla. Hyvin tehdyn työn vuoksi kyläläiset myös tuovat ruokaa ja juotavaa naiselle. Tämän lisäksi nainen toteaa, että jos hän lopettaa lapioimisen, niin seuraavana vuorossa on seuraava talo.

Miehen jatkaessa juonittelua pakenemisesta, selviää ettei nainen halua paeta. Hän on aikaisemmin menettänyt miehensä ja lapsensa hiekkavyöryn alle ja haluaa olla heidän lähellään. Nainen ei halua miehen pakenevan, koska hänen suurin pelkonsa on taas herätä yksin aamulla. Naisen ja miehen välillä ei kuitenkaan ole perinteistä romanttista rakkautta, vaan pikemminkin miehestä on lohtua naiselle. Heidän välillään on myös vahvaa, eläimellisestä ja seksuaalista vetoa. Kyläläisten suussa muutos miehestä tapahtuu ensimmäisen päivän vieraasta, saman päivän illan apulaiseksi ja lopuksi aviomieheksi. Tämä herättää kysymyksen, että millainen suhde naisella ja hänen aikaisemmalla aviomiehellään oli. Selviää, että kylässä kaapattu myös muita miehiä.

Elokuvan lopussa nainen sairastuu ja selviää, että hän on raskaana. Kyläläiset hakevat naisen lääkäriin ja samalla jättävät köysitikkaat paikoilleen. Epäuskoisena mies huomaa tämän ja varovasti kiipeää pois kuopasta. Hän kävelee merenrantaan, mutta päättää kuitenkin palata takaisin kuopassa olevaan taloon. Syyksi hän mainitsee sisäisessä monologissaan, että hänen pitää kertoa kyläläisille tekemästään keksinnöstä, jolla hän pystyy tuottamaan hiekasta vettä kapillaari-ilmiön avulla. Mies on siis unohtanut täysin hietakiitäjäiset ja saakin nyt huomiota (ja mainetta?) uudessa yhteisössään tämän keksinnön avulla. Aika karkaamiselle olisi vasta myöhemmin. Tähän elokuva päättyy ja viimeiset kuvat leikkaavat pois hiekkakuopasta miehestä tehtyyn katoamisilmoitukseen. Miehen nimi on Niki Jumpei ja hän on ollut kateissa 7 vuotta.

Ohjaaja Hiroshi Teshigahara on haastattelussa kertonut, että hiekka on vertauskuva nyky-yhteiskunnalle. Ihminen tekee päämäärätöntä työtä 8-16, syö ja nukkuu ja sama sykli käynnistyy seuraavana päivänä. Tämä näytetään hyvinkin alleviivaavasti, kun mies ja nainen lapioivat hiekkaa päivästä toiseen. Miehen ja naisen alisteinen rooli yhteiskunnassa havainnollistetaan vahvasti, koska jos työt jää tekemättä, niin kaivattua ruokahuoltoa ei tule.

Japanilaisessa yhteiskunnassa oli 1960-luvulla ilmiö, jossa jopa tuhansia ihmisiä katosi jäljettömiin joka vuosi. Tavalliset ihmiset halusivat pois oravanpyörästä ja katoaminen maalaisyhteiskunnasta suurkaupunkeihin oli mahdollista. Shohei Imamura on tehnyt aiheesta elokuvan A Man Vanishes (人間蒸発 Ningen johatsu 1967). Voikin miettiä siis sitä, että oliko miehen vangitseminen myös onnellinen sattuma sen suhteen, että hän halusi irtautua olemassa olevasta elämästään. Vai oliko halu jäädä taloon asumaan jonkinlainen muoto Tukholma-syndroomasta.

Dyynien daami oli toinen neljästä yhteistyöstä Hiroshi Teshigaharan ja Kobo Aben välillä. He olivat tutustuneet toisiinsa toisiinsa 1950-luvun alussa ollessaan Seiki no Kai (Century club) jäseniä. Myöhemmin Teshigahara oli nähnyt Aben kirjasta tehdyn näytelmän ja otti yhteyttä Abeen. Tuon yhteydenoton seurauksena syntyi heidän ensimmäinen yhteinen elokuvansa Pitfall (おとし穴 Otoshiana 1962) ja myöhemmin Dyynien daami.

Teshigahara oli taiteelliselta taustaltaan erittäin monipuolinen ja hänellä oli taustaa kalligrafiasta, keramiikasta, maalauksesta ja ikebanasta. Ehkä tämä on syynä siihen, että miten hän on onnistunut luomaan kuvaaja Hiroshi Segawan kanssa niin erityisen maailman elokuvaan. Hiekkaa kuvataan lähes jatkuvasti ja se on jatkuvasti liikkeessä. Paikoitellen hiekka on kuin vesi, joka on elinehto kuivassa hiekkakuopassa. Hiekka on kuin lähes kolmas päähenkilö. Hiekka tulee jokaiseen kuvaan, sisällä olessa sitä putoaa katosta päälle ja sitä on jatkuvasti vaatteissa ja iholla. Useat lähikuvat miehen ja naisen hikisestä ihosta ja siihen tarttuneesta hiekasta saavat katsojankin tuntemaan tuon hiekan omalla ihollaan. Saman tyylisesti ympäristöä kuvattiin samana vuonna Kaneto Shindon Onibaba - tappajat elokuvassa (鬼婆 "Demon Hag" 1964). Siinä päähenkilöt asuvat ruokojen keskellä ja niiden jatkuvaa liikettä kuvataan. Onibabassa kuvaajana toimi Kiyomi Kuroda.

Dyynien daamin musiikit on säveltänyt Toru Takemitsu, joka toimi Teshigaharan hovisäveltäjänä lähes kaikissa hänen töissään. Takemitsun sävellykset ovat aavemaisia ja sopisivat suoraan myös kauhuelokuvaan. Musiikin avulla painostavaa tunnelmaa luodaan vain entistä painostavammaksi.

Tekijät: Ohjaaja: Hiroshi Teshigahara, käsikirjoitus: Kobo Abe, näyttelijät: Eiji Okada, Kyoko Kishida, tuotantoyhtiö: Toho.